Kennel V I G O R O S O







            









synt. 21.07.2006
 


e. SA Silla B/A 0/0 BH AD JK1 TOKO ALO1




 


















i. Opas Retu A/A 0/0

 Pentueen sukusiitosprosentti 0%.
 
 
Ensimmäinen Vigoroso saksanpaimenkoirapentue. Idea pentueen teettämiseen lähti Opaskoirakoulun tarpeesta. He olivat kiinnostuneet minun ohjattavana olevasta Sillasta, olivat kuulleet koirasta hyvää: erittäin hyvät hermot ja sosiaalinen luonne. Opaskoirakoulu testasi koiran, ja he olivat Sillaan tyytyväisiä, joten pentuprojekti laitettiin alulle. Vuokrasin Sillan Puolustusvoimilta jalostuskäyttöä varten, joten näin pentue oli mahdollinen toteuttaa.
 
Silla oli emänä parempi kuin koskaan olisin osannut edes kuvitella. Erittäin hyvä ja tarkka emä, joka hoiti pentujaan suurella sydämellä ja rauhallisuudella. Pennut kehittyivät hyvin, ja ne olivat poikkeuksellisen vahva pentue etenkin luonteidensa puolesta jo heti pikkupentuina. Tämä luonteen vahvuus on tullut esille pennuissa myös myöhemmällä iällä. Nämä pennut eivät ole ns. turhan touhottajia, niin pitkään kun ei ole tekemistä niin ne pötköttelevät ja odottelevat, mutta kun lähdetään jotain tekemään niin sitten kyllä virtaa löytyy. Ihanteellisia harrastuskoiria!
 
Isäksi pentueeseen valittiin yhteistyössä Opaskoirakoulun kanssa Opas Retu, joka on heille ominaisuuksiltaan ns. ihanteellinen opaskoira. Rauhallinen, varma ja pitkäviettinen työntekijä, joka ei tarvitse palkkaa joka askeleella jatkaakseen tehtäväänsä. Retu toi varmasti pentuihin pitkäpinnaisuutta ja tasaisuutta, mikä oli erittäin hyvä asia temperamenttisen ja tulisen emän tueksi.
 
Olen kasvattajana todella positiivisesti yllättynyt pentueen suhteen. Ensinnäkin terveystulokset ovat todella hienoja; kaikilla terveet selät ja kyynäreet, lisäksi lonkat 3XA/A 2xA/B ja 1xC/C. Todella hienot tulokset! Pentujen perusluonne on todella kultainen, kaikki osaavat ihanan jalon taidon, nimittäin rauhoittumisen. Kaikki pennut ovat helposti ohjattavia ja nopea oppisia sekä vietikkäitä. Lisäksi kaikki pennut ovat erittäin sosiaalisia ja avoimia sekä ihmisille että toisille koirille. Rakenteen suhteen olen erittäin tyytyväinen etenkin koirien kokoon, koirat ovat sopivan kokoisia.  
 
uros
FI KVA Vigoroso Enrico 'Arttu'

FIN38694/06
BH EH
TK2, JK3, AD
LTE + 80p
LONKAT A/A
KYYNÄRET 0/0
SELKÄ terve
om. Sanna Tenhunen, Kiiminki
 
Arttu pentueen ainoa mies. Arttu on komea raaminen mies, joka varmasti pysäyttää katsojansa tasapainoisella luonteellaan ja hyvällä ohjattavuudellaan. Artun tähtäimet ovat pelastuskoirapuolen lisäksi myös palveluskoiralajeissa. Lisäksi Arttu käy agility-treeneissä. Aika näyttää mitä tästä herrasta vielä kehittyy. Arttu kantoi kortensa kekoon saksapaimenkoirien geenitutkimuksen puolesta. Arttu osallistui saksanpaimenkoirien verenpaineen ja aineenvaihdunnan geenitutkimukseen,
jonka yhteydessä todettiin Artun olevan terve myös sydämen ja aineenvaihdunnan osalta tehdyissä tarkemmissa tutkimuksissa. Enricolle on syntynyt neljä pentuetta. Arttu saavutti FI KVA arvon kunnioitettavassa 8-vuoden iässä - vahva ja kestävä saksanpaimenkoira!

narttu
Vigoroso Emilia 'Minni'

FIN38695/06
BH TK1 AD
LTE +221p
G ERI

LONKAT B/A
KYYNÄRET 0/0
SELKÄ terve
om. Tanja Leinonen, Heikki Kemppainen Kajaani
 
Minni lähti pentulaatikosta Opaskoirakoulun kautta kasvatusperheeseen. Minni selvitti monta porrasta kohti opaskoiran tärkeää työtehtävää, mutta 1,5v Minnin ura kuitenkin keskeytyi. Keskittymiskykyä tehtään olisi tarvittu vielä lisää. Kasvattajan serkku, italiano Luton omistaja, kerkesi tehdä paljon töitä Minnin peruskoulutuksen eteen Opaskoirakoulun omistuksen aikana, mutta opaskoirakoulun omistussuhteen katkettua Minni kuitenkin palasi takaisin Kajaaniin kotikonnuilleen ja aloitti näin harrastuskoiran elämän. Alkukankeuksien jälkeen neiti rupesi uudella ohjaajalla puhkeamaan kukkaan, josta yhtenä osoituksena tokon alokasluokan täydellinen 200 pisteen suoritus ja luonnetestin huikea 221 pisteen tulos. Minni teki kennel Vigorosolle pentueen syksyllä 2010, I-pentue.
Minni sairastui harvinaiseen eosinofiiliseen myopatiaan, jota esiintyy yksittäisissä koirayksilöissä eri roduissa ja roturisteytyksissä. Tanja ja Heikki joutuivat luopumaan tästä ihanasta ystävästään ja kohtaamaan suuren surun 1.8.2011


 
narttu
Vigoroso Enna 'Enna'

FIN38698/06 TÖ
TOKO ALO1
LONKAT A/A
KYYNÄRET 0/0
SELKÄ terve
om. Näkövammaisten keskusjärjestö, Vantaa
 
Enna lähti pentulaatikosta Opaskoirakoulun kautta kasvatusperheeseen. Enna on erittäin lupaava koira, jolla on todella mahtavat hermot ja keskittymiskyky. Ennan peruskoulutuksen on tehnyt Heli Rautio Kannuksen kennellinjan projektikoiratyönä - ja hienoin tuloksin!  
Enna työskentelee opaskoiran vastuullisessa ja vaativassa työssä.
 
narttu
Vigoroso Erice 'Veera'

FIN38697/06
H,
BH, TOKO ALO2
LTE +205p
LONKAT A/B
KYYNÄRET 0/0
SELKÄ terve
om. Minna Leppiaho, Ivalo
 
Veera muutti kahdeksan viikkoisena Ivaloon Saariselän tuntumaan. Veera oli heti pennusta lähtien aivan emänsä kopio; temperamenttinen ja tulinen narttu, joka haluaa sanoa aina kaiken ääneen, mutta osaa silti jalon taidon rauhoittua ja pelata isossa porukassa sosiaalisesti! Veeralla on emänsä kaltainen kyky oppia uusia asioita hyvin nopeasti, joten useita toistoja uuden oppimiseen ei tarvita.
 
narttu
Vigoroso Etna 'Etna'

Kuva Taija Linna
FIN38699/06
TK2 EH BH LTE +250p
Talentsichtung 782/660
LONKAT A/A
KYYNÄRET 0/0
SELKÄ terve
om. Antti-Pekka Hannu, Seinäjoki
 
Etna pieni purkautuva tulivuori. Etna on erittäin miellyttävä luonteinen koira, joka on helposti ohjattavissa uusiin tehtäviin ja tilanteisiin. Lisäksi koiralla on jalo taito rauhoittua, Etna onkin erittäin helppo pitokoira kotioloissa. Etna kävi saksanpaimenkoirien arviointitilaisuudessa kesällä 2008. Rakennearvostelusta Etna sai hyvät 782 pisteet! Luonneominaisuusarvioinnissa Etna sai täydet pisteet sosiaalisen käyttäytymisen ja ohjattavuuden osioista, mutta saalis- ja aggressio-osioissa Etna antoi tasoitusta suojeluun treenatuille koirille. Kuitenkin yhteispisteet luonnearvioinnista hienosti 660! Talvella 2009 Etnalla todettiin toisessa silmässä PHVTL/PHPV eli Etnalle on jäänyt silmään sikiöaikaisia verisuonijäämiä, jotka normaalisti surkastuu sieltä pois. Staffeja ja domermanneja lukuunottamatta tätä tautia ei ole todettu muilla roduilla perinnöllisenä. Talvella 2010 Etnalla tuli esiin selkäongelma, Etnan selästä löytyi muutoksia, jonka vuoksi Etnan harrastustähtäimet jäävät palveluskoiralajeista pois, ja he jatkavat ansioitunutta uraa TOKO:n parissa sekä mahdollisesti myös pelastuskoiralajeissa. Marraskuussa 2011 Etnalla todettin nivelrikko ranteissa, näin pieni tulivuori sammui ja kauniit muistot jäivät.
 
narttu
Vigoroso Evisa 'Eve'

FIN38696/06
BH,
ERI, AD
LONKAT B/C
KYYNÄRET 0/0
SELKÄ terve
om. Petri Huovinen, Jormua
 
Eve on pentueen vahvarakenteisin narttu. Rauhallinen ja täysin hiljainen neiti, josta tarvittaessa löytyy viettiä ja tulisuuttakin. Aika näyttää mihin tämän neitokaisen kynnet ylettyvät.

        

lonkat kyynärät  selkä  näyttelyt kokeet  muuta
Enrico A/A 0/0  terve EH   BH, TK2, JK3,AD,LTE + 80p FI KVA
Emilia  B/A  0/0 terve G  ERI TK1 BH, AD, LTE +221p kuollut
Enna  A/A  0/0 terve TOKO ALO1  opaskoira
Erice  A/B 0/0 terve H BH, TOKO ALO2, LTE +205p steriloitu
Etna   A/A  0/0 terve EH BH, TK2, LTE +250p steriloitu
kuollut
Evisa   B/C  0/0 terve ERI BH, AD

 

 

Luvdalot Graphics & Design